torstai 14. marraskuuta 2013

Salaisuuksia HILJAISUUS

Ei voi olla totta, sähköt menivät taas pois. Onko joku myrsky taas katkaissut johdon jossain, onko orava tai lintu lentänyt muuntajaaan? Vai menikö sulakkeet jostain ihmeen syystä, liikakuormitusta mittarissa. Hätäännys, hän on pilkkopimeässä, hyvä elokuva jää näkemättä loppuun saakka. Mistä saa valoa, mitä hän voi tehdä. Mistään ei kuulu ääntäkään, on täydellinen

HILJAISUUS

Hän istuu olohuoneessa nojatuolissa, missä katsoi elokuvaa, jonka loppua ei tule näkemään. Mihin jätti käsilaukkunsa, siellä on taskulamppu. Hän nousee varovasti tuolilta ja astuu koiran päälle, jonka vinkaisee kivusta, häntä se vain oli onneksi. Hän kävelee toiselle puolelle puolelle huonetta varovasti huonekaluja kokeillen, löytää laukkunsa naulakosta. Pimeydessä tonkii laukkuaan ja löytää lampun. Lampun avulla hän etsiin tulitikut ja kynttilät keittiöstä. Hän asettelee kynttilöitä keittiöön ja olohuoneeseen. Ilmalämpöpumppu on sammunut ja huoneet alkavat jäähtyä. Laittaa hellaan puita ja valkean, että huoneeseen tulee lämpöä, ulkona on pakkasta melkein kolmekymmentä astetta.

Kello on vajaa yksitoista illalla, ehkä tänä yönä ei saa sähköä ollenkaan, täytyy odottaa aamuun, että tilanne korjaantuu. Hän istuu takaisin tuoliinsa, on hiljaista, näin hiljaista ei ole kovinkaan usein. Ei kuulu mitään ääniä. Siinä istuessaan hän alkaa kuunnella hiljaisuutta. Ensin ei kuulu yhtään mitään. Vähitellen hän alkaa kuulla hiljaisuuden ääniä. Kynttilänsydämestä kuuluun ritinää, on varmaan saanut kosteutta keittiön kaapissa. Hellasta kuuluu puiden rätinää niiden palaessa ja antaessa lämpöään pimenevään yöhön ja hiljaisuuteen. Jostain kuuluu rapinaa ja jyrsimisen ääntä. Olohuoneen ja makuuhuoneen väliseen seinään hän kohdistaa tuon oudon äänen, siellä täytyy olla hiiriä. Jostain kuuluu pientä tuhinaa ja pieniä ulahduksia, se taitaa olla koira joka nukkuu sohvan vieressä. Mitä muuta hän kuulee hiljaisuudessa. Tuulen, myrskytuulen ja sateen ulkoa. Tuuli ulvoo, vinkuu ja paukkuu. Jäinen lumisade kilahtelee vasten ikkunalaseja. Hän laittaa lisää puita hellaan, ensin kuuluu huminaa, sitten alkaa paukahdella, taisivat olla havupuita mitä hän laittoi pesään.

Tässä hiljaisuudessa on jotain mystistä ja pelottavaa, silti niin pehmeää ja turvallista. Pimeys, kynttilöiden loiste, niiden luoma salaperäinen hämärän ja pimeyden raja. Hän kuulee omat ajatuksensa kirkkaampana kuin koskaan. Mikään ylimääräinen luonnovastainen ääni ei ole häntä häiritsemässä. Nyt hän huomaa miten paljon ääntä lähtee jääkaapista, avoinna olevasta tietokoneesta, ilmalämpöpumpun huminasta. Nyt nuo äänet ovat kaikki poissa, on vain täydellinen hiljaisuus, joka on täynnä pieniä ääniä. Kissa kääntää kylkeä jossain pimeyden suojissa, koira herää ja vaihtaa paikkaa, sen kynsien rapina muovilattiaa vasten kuuluu selvästi. Ikkuna paukahtaa, jokin suurempi tuulenpuuska osui kohdalleen.

Tätä hiljaisuutta voisi kuunnella pidempäänkin ja pakkohan sitä on kuunnella niin kauan kunnes sähköt saadaan taas toimimaan. Miksi sitä ei voisi vaikka kerran kuukaudessa laittaa kaikki koneet kiinni, sammuttaa valot ja laittaa kynttilöitä ympäri asuntoa, jäädä paikoilleen kuuntelemaan hiljaisuutta. Tutustua hiljaisuuden ääniin, omiin pään sisäisiin ajatuksiin, pysäyttää itsensä ja ympärillä olevan maailmansa vaikka vain hetkeksi. Kuunnella, vain kuunnella mitä hiljaisuudella on sanottavaan.










maanantai 11. marraskuuta 2013

Salaisuuksia RAUHA

Hänen päänsä sisällä velloo tuhansia ja tuhansia ajatuksia. On tekemättömiä töitä ja unohtuneita asioita. Vastaamattomia puheluja ja avaamattomia sähköposteja. Laskuja, joiden eräpäivä oli päiviä, viikkoja sitten. On tyhjentämättömiä roskakoreja, pilaantuneita ruokia jääkaapissa. Täyttymättömiä toiveita, rauenneita haaveita. Hän kieltää ajatuksiaan ajattelemasta, pyytää aivojaan hiljentymään, antamaan hänelle yhden ainoan asian, yksi ainoa pyyntö, anna minulle

RAUHA


Kiireisten askelten kopina katukäytävillä, ohi ujeltavia autoja, puikkelehtiviä polkupyöriä. Auton torvien tööttöyksiä, soivia kännyköitä, ihmisten keskusteluja. Hälinää, meteliä, sekasortoa ja ennen kaikkea kiirettä. Jokainen kiirehtimässä jonnekin, kuka töihin tai töistä kotiin, kauppaan, päiväkotiin hakemaan lapsiaan, sen jälkeen kotiin. Joku on menossa lentokentälle, toinen rautatieasemalle. Kaikilla sama päämäärä, päästä tavoiteeseensa, mennä jonnekin muualle9. Ei ole aikaa pysähtymiseen, ei ajatuksiin, toiveisiin tai haaveisiin. Niitä toteutetaan parasta aikaa. Vain kiirehtimällä voi joskus pysähtyä, kiireen jälkeen voi ajatella. Kun kiirettä ei enää ole on kaikki toiveet ja haavet toteutettu. Vai onko?

Mihin me pyrimme tällä kaikella kiireellä, emme pääse perille yhtään sen aiemmin. Jos perille pääsy on toteutuneet haaveet ja toiveet, niitä ei saa kiinni, ne ovat koko ajan läsnä vain odottamassa toteutumistaan. Jokainen ajattelee tilanteen rauhoittuvan kun teen tämän tai tuon pois ensin. Toteutan itseäni lomalla, mikä häämöttää jossain kolmen kuukauden päässä, siihen asti on tehtävä kiireelllä töitä. Joka päivä samat työt, se ei lopu koskaan. Loman alkaessa olet väsynyt mutta silti pitää laittaa mökki kuntoon kolmen viikon oleskelua varten. Sen tehtyäsi saat omaa rauhaa, vai saatko?

Meistä jokainen haluaa omaa rauhaa, omaa tilaa, sen oletetaan tulevan itsestään eteen kunhan olemme tehneet ensin kaiken muun. Kaiken muun tehtyämme on tuhat monta muuta tehtävää. Rauha ei tule itsestään, rauha on olemassa koko ajan sisällämme, se pitää vain löytää. Istahtaa vaikka kesken työpäivän ikkunan viereen kahvikuppi kädessä, ihailemaan kesäpäivää, syksyn ruskaa tai vesisadetta, kevään muuttolintuja. Unohtaa vähäksi aikaa kaikki muu, rauha on siellä sisällä jossain. Mutta pystytkö siihen?


                                              ---------------------------------


Rauha, mikä ihana sana, tunne, elämys. Yksi ajatus kerrallaan hän pudottaa pään sisäisiä ajatuksiaan pois, unohtaa laskut ja roskakorit. Laittaa puhelimen äänettömälle, tietokoneen kiinni. Jättää tekemättömät työt edelleenkin tekemättä, unohtaa jo kertaalleen unohdetut asia. Hän avaa punaviinipullon ja uuden kiiltäväkantisen muistikirjan, selailee sen sivuja hellästi. Jokainen sivu on erilainen, jokaisen sivun ylä- tai alalaidassa on pieni mietelause. Tähän kirjaan hän kirjoittaa jonain päivänä unelmiaan ja haaveitaan aivan omassa rauhassaan. Hänen on ensin tutustuttava uuteen kirjaansa. Hänellä on vielä edelliseen kirjaan asioita kirjoitettavaan, hän löytää rauhan saatuaan ne asiat kirjoitettua ensin. Nyt hän silti rauhoittuu, hänellä ei ole kiire minnekään, kissa kehrää sylissä, koira nukkuu jaloissa, hänellä hyvää punaviiniä lasissa ja uusi muistikirja odottamassa sanoja. Hänellä on rauha.


maanantai 4. marraskuuta 2013

Salaisuuksia LAPSET

Miksi hän ei ole koskaan ajatellut saavansa lapsia, ehkä se ei ole hänen juttunsa. Ei hän ole koskaan löytänyt miestä jolle haluaisi tehdä lapsia. Ehkä hän on ajatellut, ettei sairautensa vuoksi voi tehdä/saada lapsia. Sairaus saattaa olla periytyvää, eikä hän halua jatkaa sairauttaan seuraaville sukuolville. Hänellä on ystäviä, joilla on lapsia, he kertovat mitä lapsille kuuluu, minkälaisia olivat synnytykset. He kysyvät häneltä miksi hänellä ei ole lapsia. Se on oikeastaan aika vaikea asia, mitä hänelle merkitsee

LAPSET

Sinä et ollut vielä tilattu, mutta tulit kuitenkin. Sinun tulemistasi oli harkittu, mutta ei vielä. Olit yllätys, ensin paniikinomainen, vähitellen tärkeä ja aina vain tärkeämpi. Mitä enemmän sinä kasvoit sisälläni, sitä enemmän odotin sinut näkeväni. Ajattelin sinun olevan poika, silti jostain syystä käteni osuivat kaupan hyllyillä punaisiin esineisiin, en tiedä miksi niin oli. Olithan poika.

Yllätys oli syntymäsikin, en ollut ennen synnyttänyt, en tiennyt millaista se on. En tiennyt, että lapsivesi voi kesken nukkumisen tulla ulos sisältäni, en tiennyt sitä. Kukaan ei ollut kertonut, kaikki vain puhuivat miten supistukset alkavat vähitellen ja voimistuvat kunnes on aika lähteä sairaalaan. Sinä halusit tulla ulos maailmaa katsomaan, äitiäsi ja isääsi. Puskit vedet ulos ja silloin sitä mentiin. Neljä päivää oli laskettuun aikaasi. Siinä mielessä ei ollut yllätys, että olit tulossa juuri silloin, olihan aikasi jo lähellä.

Lääkäri oli aiemmin sanonut, että et ehkä mahdu pienen lantioni läpi, että ehkä olisi syytä leikata vatsa auki ja ottaa sinut sitä kautta turvallisesti ulos. Kätilö ei kuunnellut minua, eikä uskonut ettet mahtuisi. Olit jo synnytyskanavassa, kun jäit kiinni. Kätilö huomasi myös tuon asian, silloin oli jo myöhäistä leikata. Vauva oli saatava ulos keinolla millä hyvänsä. Ihmisiä tuli vain lisää huoneeseen, minä menetin tajuntani, eikä kukaan edes huomannut sitä. Vatsani päällä oli kaksi ihmistä painamassa sinua ulos, olin uupunut, olin vain puoliksi tajuissani sinun viimein tullessa ulos. Ja olit tyttö. Olin ostanut punaisia asioita, tytön värisiä asioita. Alitajuntani oli toiminut oikein, punainen. Vaaleanpunainen. Näytit ihan vanhalta mummolta kapaloissasi. Pieni ruttuinen mummo, peikkolapsi. Ei mennyt montaa päivää kun olit kaunis pieni tyttövauva, minun vauvani. Kovasti odotettu, osaanko olla äti tuolle pienelle ihmisenalulle.

Nyt olet jo aikuinen nainen, silti koskaan en unohda tuota hetkeä, joka oli hetken niin vaarallinen, olisit voinut vammautua jopa kuolla, ellet olisi päässyt ulos sisältäni ajoissa. Sinä kaunis tyttöni, olet aina pieni lapseni, vaikka oletkin jo aikuinen.