torstai 11. helmikuuta 2016

12 kertomusta:Yksitoista: Seinä

Edessäni on seinä, jonka läpi en pääse. Seinä ei ole käsinkoskeltavissa, silti siinä on jotain niin konkreettista. Seinä on oman mieleni sisällä. Ajatukset poukkoilevat ympäriinsä, kimpoavat takaisin näkymättömän seinän uurteista. Seinä on harmaa, utuinen, väreilevä. Mikä on tämän seinän tarkoitus? Miksi en pääse siitä yli, en ohi? Miksi en jaksa kaataa sitä? Seinä on masennusseinä. Se puristaa minua sisältä päin. Pakottaa minut pysymään aloillani.

Istun pienen masennushuoneeni lattialla. Seinää on joka ilmansuunnalla, seinässä ei ole ovea, ei ikkunaa, josta valo tulisi huoneeseen. Seinän raoista ja huokosista valuu raskaita ajatuksia. Masentavia ja murheellisia asioita, ne tipahtelevat uhmakkaasti kohti minua. Haluan pois täältä harmaiden seinien takaa. Haluan valoa ja iloa. Tänään se ei onnistu. Nämä seinät pitävät minua vankinaan. Ne hohtavat kylmyyttä mieleni syövereistä.

Ryömin kohti nurkkaa, josta pilkahtaa pieni valonsäde, täältäkö pääsen pois. Istun nurkassa ja yritän ottaa kiinni tuosta pienen pienestä toivonsäteestä. Se karkaa sormieni välistä. Vähitellen säde sammuu, eikä minulla ole mitään. Harmaa kajastus vain seuranani. Ikävät ajatukset pääni sisällä. Itku, joka haluaa tulla ulos, en jaksa edes itkeä, niin raskas on tämä tunnelma. Kuulen askeleita, ääniä seinän takaa. Kukaan ei näe minua täällä, olen niin kaukana poissa, silti en ole mennyt minnekään. Olen pieni harmaa hiirulainen masennushuoneen nurkassa. He eivät tiedä miten minua auttaisivat. En jaksa nousta, en jaksa riipiä seiniäni rikki. En vain jaksa.

Uusia valonsäteitä vuositunhansien jälkeen. Sulattavat seinieni sementtiä, tunkeutuvat mieleni syvyyksiin. Herättävät minut prinsessan unestani. Kuka minua koskettaa kuin hento höyhen? Onko se rakkaimpani, onko toinen todellisuus, joka on tuon seinä takana. Minne haluaisin päästä. Miten pääsen näiden raskaiden ajatusteni kanssa pois täältä harmaiden seinien sisältä. Odotan toisen vuosituhannen, odotan niin kauan, että seinät vähitelle sulavat pois ja antavat minulle tilaa liikkua.

Hitaasti, vähitellen, pienet säteet täyttävät mieleni. Valo alkaa vaikuttaa, lämpö tuntuu jäsenissäni, olen murtautumassa masennuksen maailmasta. Toivon, etten enää joudu tähän kylmään harmaaseen huoneeseen, joka syö sisimpäni, joka vie elämänliekin ja toivon paremmasta päivästä. Pala kerrallaan seinäni hajoaa, pala kerrallaan palaan maailmaan, pala kerrallaan annan muiden minua auttaa. Pala kerrallaan.