Blogitarina UUnan blogin kautta ovat muutamat bloggaajat aloittaneen blogitarinan kirjoittamista. Olen ottanut "osaa" tähän haasteeseen myöskin. Jo aiemmin on kirjoitettu eräs tarina, johon minulla ei mitään osuutta, koska löysin tämän vasta hiljattain
Oma osuuteni on tässä.
Tartun äitini käsiin viimeisen
kerran. Hän huokaa syvään ja on poissa. Minulle jäi vain suuria
kysymyksiä vaille vastausta. Vastuulleni jäi äidin hautajaisten
järjestely ja kaikki muu. Ennen näitä tehtäviä en voi ottaa
vastaan mitään muuta.
Kaksi viikkoa on kulunut, äiti on
saatettu maan poveen, vailla muita saattajia kuin minä ja pappi.
Talo on tyhjennetty tavaroista ja laitettu myyntiin. Vain äidin
henkilökohtaiset tavarat olen säästänyt. Yritän löytää niistä
vastauksia kysymyksiini. Paljon valokuvia, tuntemattomia kasvoja,
porotokkia, kotakyliä. Kuvat ovat todella vanhoja. Nimiä niissä ei
ole. Yksi kuva saa minut hätkähtämään. Siinä on pieni harmaa
mökki, olen aivan varma, että mökki on sama missä kävin
Susimiehen kanssa. Katson sitä vielä tarkemmin ja huomaan
susimaisen olennon mökin takana metsän reunassa. Susimies! Hän se
on. Minun täytyy löytää tuo mökki, löytää pöytä, jossa ovat
isoisäni kirjailemat merkit ja rumpu. Niistä löytyy vastaus tähän
kaikkeen outoon.
-Anabeelus, Anna Anabeelus, Anabeelus.
Nimi kuulostaa oudolta, mutta silti niin tutulta. Hätkähdän
unestani, joku kutsuu minua tuolla oudolla nimellä. Katson
ympärilleni, en ole omassa vuoteessani, en omassa talossani. Olen
mökissä, missä kävin ennen äidin kuolemaa. Nousen ylös
sängystä, joka on vuorattu porontaljoilla. Avotakassa palaa tuli,
jotain on padassa tulen yläpuolella. Padasta nousee kiehkuroina
yrttien vahva tuoksu. Kynttilät palavat pöydällä ja saavat oudot
kuviot ja riimut näyttämään eläviltä. Huoneessa on myös selvä
eläimellinen haju, suden haju.
-Anabeelus, tule tänne. Jossain
pimeydessä on sudenhajuinen kutsuja. Sängyn vierellä on
sudenkarvaiset saappaat, laitan ne jalkaani, lattia on kylmä ja
vetoinen. - Sinun on aika tutustua kutsumukseesi. Ota padasta
mukillinen yrttijuomaa ja tule tänne pöydän ääreen. Näen
kynttilänvalossa häivähdyksen keltaisista silmistä. Susimiehen
silmät. Arastellen otan mukin takan reunalta ja kauhaisen juomaa
mukiin. Juoma on vahvaa ja kuumaa, saa minut melkein kakomaan, silti
se samalla rauhoittaa oloani. Istuudun penkille pöydän ääreen,
nyt pöydän viivat ja kuviot tuntuvat tutummalta kuin viimeksi.
-Anabeelus, se on oikea nimesi, sanoo
Susimies, olet Akmeeli Antereeuksen jälkeläinen neljännessä
polvessa. Minä olen Aurus Antereeus, äitisi veli. Hän ei varmaan
koskaan kertonut siitä. Olet sukumme viimeinen elävä olento, sanon
olento, koska olet puoliksi susi ja puoliksi ihminen. Suvussamme vain
joka neljännessä polvessa syntyy tietäjä ja shamaani. Olimme
pitkään epävarmoja sammuuko sukumme lopullisesti. Näin aloitti
Susimies Aurus Antereeus kertomuksensa.
Aurus puhui koko yön, kehoitti minua
aina välillä hakemaan lisää yrttijuomaa, jonka maku oli oudosti
joka kerta erilainen. Kukaan ei lisännyt yrttejä tai vettä pataan,
silti se oli koko ajan täysi. Tuli ei sammunut takasta, vaikka
kukaan ei lisännyt sinne puita tai muuta palavaa. Jokaisen
mukillisen jälkeen tunsin kasvavani ja vahvistuvani. Tietämykseni
suureni ja pystyin tulkitsemaan pöydän merkintöjä aina vain
enemmän. Aamun sarastaessa Susimies Aurus Antereeus lähti, muutti
muotoaan ulos päästessään. Jäin ikkunasta seuraamaan suden
kulkua kohti metsän reunaa.
Minua ei väsyttänyt vaikka en ollut
koko yönä nukkunut, tiesin sen johtuvan yrttijuoman vaikutuksesta.
Minulla on paljon tehtävää edessäni. Aurus oli kertonut, että
suvussamme joka neljännessä polvessa syntyy Suuri Tietäjä, muissa
polvissa on muodonmuuttujia ja pienempiä tietäjiä, joiden kyvyt
eivät yllä Suuren Shamaanin tasolle. Suuri Shamaani on aina ollut
kolmantena syntynyt poika. Äitini oikea nimi on ollut Araalia, minä
tunsin hänet ihmisnimellä Arja. Isoisäni oli saanut kaksi lasta,
äitini ja hänen veljensä. Heille oli jo lapsena kerrottu heidän
perimistään taidoista ja lovinoidista. Äitini ei ollut hyväksynyt
asiaa, hän ei halunnut olla susien sukua. Hän ei halunnut oppia
muuttumaan suden hahmoon, eikä tietäjän taitoja. Äitini oli
nuorena tyttönä karannut maailmalle. Mennyt naimisiin aivan
tavallisen ihmismiehen kanssa. Kuitenkin he puhuivat paljon
Sodankylän Sompiosta, sekä saamelaisista tavoista. Koskaan ei
kuitenkaan äitini kertonut todellista taustaansa.
Minulla ei ole sisaruksia, tiedän
äitini odottaneen lasta kaksi kertaa ennen minua, mutta ne olivat
päättyneet keskenmenoon. Minä olin siis kolmas lapsi neljännessä
polvessa, mutta väärää sukupuolta. Siksi pelättiin Akmeeli
Antereeuksen suvun taitojen kadonneen, tai oikeastaan äitini oli
tyytyväinen asiasta. Hän tiesi, että kolmannen lapsen piti olla
poika, eikä hän ollut saattanut edes kahta ensimmäistä maailmaan.
Vähän jälkeen äidin sairastumisen, Aurus oli vieraillut äitini luona,
kertonut minun olevan se kolmas lapsi ja vaikka olin tyttö, tulisin
perimään Suuren Shamaanin taidot. Siksi äitini oli ollut niin
peloissaan kuolinvuoteellaan. Hän tiesi, ettei tätä kohtaloa voi
muuttaa. Hän tiesi myös, että sukumme jatkuminen on minun
vastuullani. Vain minä olen jäljellä.
Tätä kaikkea pohtiessani kuljin
huomaamattani seinällä olevan rummun luo, otin sen alas ja toiseen käteeni
otin poronsarvesta tehdyn rumpukapulan. Hivelin rummun kimmoisaa
pintaa ja kuvioita, jotka rumpuun oli piirretty. Jokaisen kuvion
kohdalla tunsin tietäväni niiden merkityksen.

( Ylinen: Jumalten ja valoisien henkien maailma
Keskinen: Maallisen maailman henkinen puoli
Alinen: Esi-isien, voimaeläinten ja tuonelan jumalien maailma
Nuorimmissa rummuissa henkimaailman kartan tilalle alkoi vaihtua enemmän arkielämää koskettavia maisemia. Ylinen, keskinen ja alinen saattoivatkin piirtyä Norjaksi, Ruotsiksi ja Suomeksi. Rummusta löytyi myös poroja, lähin kirkko, kyläläisiä ja muita maallisia symboleita. Tällaisella rummulla saattoi hyvin konkreettisesti ennustaa tulevaa ja transsimatkan sijaan selvittää rumpukalvolla hyppivällä metallisella tai luisella arvalla, mihin suuntaan porot kulkevat tai kenen luo pappi on tulossa vierailulle.
Rumpujen kuvitettu ulkopuoli oli esineen julkinen puoli. Se oli yleisöä varten ja sisälsi yhteisiä asioita. Rummun sisäpuoli oli salattu, mystinen puoli ja vain noitaa itseään varten. Siellä saattoi olla kuvattuna apuhenkiä ja sinne ripustettiin voimaesineitä ja hengiltä saatuja lahjoja roikkumaan. Rummun tekeminen oli usein vuosia kestänyt prosessi.) Lähde:
http://www.thuleia.com/rumpukuviot.html
Astuin ulos mökistä. Ilta oli ehtinyt
hämärtyä asioita pohtiessani, sopeutuessani tilanteeseeni,
opiskellessani kuvioiden merkityksiä. Istuin puiselle portaalle
hyräillen outoja sanoja, jotka alkoivat tulvia mieleeni, huomasin
myös rummuttavani rumpua yhä kiihtyvämpää tahtia. Mieleeni
tulvi aina vain uusia kuvia eri maailmoista, vuorotellen ylisestä
maailmasta, vuorotellen alisesta maailmasta.
Laulun päättyessä,
yön pimeyden saavuttua, täysikuun loisteessa, loikkii hopealta hohtava valkoinen naarassusi kohti tummuvaa metsää. Suden jalokivensiniset silmät kiiluivat kiihtymyksestä ja innostuksesta. Ääntäkään ei kuulunut suden tassujen alta, ikäänkuin ne eivät olisi edes koskettaneet maata. Susi tiesi täsmälleen minne oli menossa ja miksi. Sen täytyy löytää noitakivi pimeimmästä metsän kohdasta. Siellä on se mitä Anabeelus-Susi tarvitsee täyttääkseen tehtävänsä...